maanantai 31. elokuuta 2015

Rallittelua!

 
Vaikka en pidä syksystä ja sateisista ilmoista, rakastan sitä kun pellot puidaan ja sinne pääsee ratsastamaan! Juuri toissa päivänä (tai eilen) laitumien vieressä oleva pelto puitiin ja tänään sitten päästiin sinne ratsastamaan! Eilen oli niin kamala ilma että ratsastus ei tullut kuuloonkaan. Aamu oli hieno mutta päivällä sitten satoi rakeita, ukkosti, satoi, salamoi ja milloin mitäkin.
 
Elikkä nyt Velmillä on ollut vaan vapaapäiviä ja rentoa ratsastusta, joten oli hyvä päästä nyt vähän rallittelemaan!
Heitettiin ponille vaan satula selkään ja lähdettiin pellolle päin. Pellolla sitten ratsastelin kaikki askellajit läpi ja ponillekin tuli siinä ihan hiki! Laukkailtiin ja ravailtiin vähän sinne tänne pieniä pätkiä. Yritin saada Velmiltä kaiken "ylimääräisen" energian pois, vaikka se vähän laiskalla päällä olikin. Tälläiset pelto rallittelut tekee ponille tosi hyvää!
 
Velmi oli tänään vaihteeksi laukassa tosi rento ja loppuraveissakin alkoi sitten vertyä. Mulla jäi hyvä fiilis tästä ratsastuksesta! Päivätkin on kulunut nopeaa ja koulu on alkanut hyvin! Aikaa blogille yritän saada mutta kaikkea en voi luvata, tallilla käynti ja ratsastukset kuitenkin vie paljon aikaa päivistä! :)









Taivaalla oli tosi tummia pilviä ja ukkosti kauempana aina välillä hieman, mutta selvittiin ennen sadetta!:









Mut haastettiin myös siihen Liebster award- haasteeseen joten siitä saatte sitten postausta, katsotaan sitten milloin!
 
-Pilvi

tiistai 25. elokuuta 2015

Yyterissä ponien kanssa



Elikkä niin kuin viimeksi lyhyessä uittamis postauksessa  sanoin, mentiin Poriin, Yyteriin uittamaan poneja. Lähdettiin aamulla noin puoli yhdentoista aikaan tallille heittämään poneille kuljetussuojat ja laittamaan ne koppeihin. (Velmille olikin ostettu edellisenä päivänä uudet kuljetussuojat, joten saikin aivan tuliterät käyttöönsä) Pienen pakkauksen jälkeen oltiin valmiit lähtemään Yyteriin, noin kello kaksitoista. Päivä oli ihan mahtava, ilmat suosi meitä täydellisesti. Perillä Yyterin eläin rannalla oltiinkin noin yhden- kahden aikaan. Heitettiin poneille suitset päähän ja lähdettiin uimaan. Tai ei varsinaisesti uimaan, kun Velmi ei uimaan asti ikinä uskalla mennä, korkeintaan niin että kuskin nilkat kastuu. Poni oli kyllä viime vuonna enemmän vesipeto kun tänä vuonna, harmi sinänsä. Kastettiin aluksi vaan ponin kavion kärkeä kun aallot olikin niin pelottavia ettei veteen kunnolla voinut mennä. Kuitenkin hetken päästä kun muutkin kaksi ponia uskalsivat syvemmälle, meni Velmikin perässä. Ravailtiin siinä rantavedessä hetken aikaa ja laukkailtiinkin vähän, tosin hiekalla, kun laukkaaminen vedessä oli niin kammottavaa. Päästiin ponin kanssa veteen niin että varpaani kastuivat, pidemmälle Velmi ei enää halunnut ja lähettiinkin sitten kohti rantaa. Tässä välissä sitten syötiin jotain mitä oli mukana ja syönnin jälkeen hyppäsinkin eri ponin selkään. Kyseinen poni uskaltaa mennä uimaan asti ja sainkin sitten ihan kirjaimellisesti uida sinä päivänä. Kun tultiin uimasta takaisin, laukattiin kolmen ponin kanssa ranta muutaman kerran läpi ja sieltä selästä ihan huomasi kuinka ihmiset kuvailivat ja katselivat meidän menoa. Päivän lopuksi pulahdettiin Yyterin veteen ihan ilman poneja!
Mulla oli ihan mahtava päivä ja tää oli ihan mahtava lopetus kesälle, (vaikka kesäloma loppunut jo onkin) kuitenkin kohta pitäisi tulla kylmät ja sateiset säät.

Hahhah :P







 

 



 
Velmi meni totta kai myös piehtaroimaan tuohon ihanalle hiekalle:


Pahoittelen ettei tähänkään postaukseen tullut hirvittäviä määriä kuvia mutten tahdo laittaa uikkari kuvia tänne, joten saatte tyytyä nyt vähempään kuva määrään.
 
-Pilvi

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mini este postaus

Eilen oltiin Velmin kanssa hyppäämässä esteitä.
Siskoni ratsasti ensin, eli jaettiin tunti. Siskoni myös hyppäsi pari kertaa, lukuun ottamatta niitä kertoja kun poni kieltäytyi eli oikeastaan ohitti esteen. Noin puolessa välissä, itse hyppäsin selkään ja jatkoin ratsastusta, sekä hyppäsin muutaman kerran. Poni oli mullakin muutaman kerran sitä mieltä että "nyt ei jaksaisi"! Kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen poni hyppäsi ja hyppäsikin oikein isoilla loikilla. Muutamien hyppyjen jälkeen loppu verkkasin ponin kunnolla. Velmi on jo hieman parempi ratsastaa, vaikka jumia kyllä ponista vielä löytyy. Lisää vaan ratsastuksia pitkällä verkalla sekä paljon taivutuksia! Tähän en enempää ehdi kirjoittaa joten laitan tänne muutaman este kuvan. Pahoittelen kuvien laatua, kun oli jo hämärää eikä kamerassa ollut hyviä asetuksia.






 
XD

-Pilvi

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pitkillä ohjilla koulua

Huhhuh, tänään sitten vihdoin sain siskoni raahautumaan mukaan tallille kuvaamaan.
Eli suunnitelmissa oli tosi rento koulutuuppailu, ilman mitään kunnon treeniä.
Pääasiassa oli siis pitkät ohjat ja ponin rentouttaminen.
Aloitin siis tuttuun tapaan käynnillä, joka jatkui sitten molempiin suuntiin muutaman kierroksen, kenttää ympäri. Kävelin koko ajan pitkillä ohjilla, totta kai. Käynnin aikana yritin saada ponin hyvin kuulolle. Velmi oli vähän koko ajan sillä fiiliksellä että "saisinkos vaan mennä syömään ruohoa" eikä halunnut keskittyä ollenkaan. Kuitenkin hetken ajan päästä yhteistyö alkoi taas sujumaan paremmin.
Kävellyiden jälkeen ravailin taas pitkillä ohjilla, tehden voltteja sinne sun tänne. Molempiin suuntiin ravailun jälkeen otin ohjia enemmän käteen, mutta koska koko ratsastuksen idea oli pitkät ohjat, en ohjia kovin lyhyiksi laittanut. Jatkoin ravia lyhemmillä ohjilla ja kun ravissa saatiin ihan kehuttavia pätkiä aikaan, oli totta kai laukan vuoro. En laukannut sen kummemmin, kun eilen oli kuitenkin ollut pitkä maastolenkki + enemmän laukkaa. Tunnin lopuksi tehtiin ei niin onnistunutta pohkeenväistöä.
Velmi oli kuitenkin tänään tosi rento ratsastaa, joten oon siitä kyllä tosi ylpeä.















 
 
Epäonnistunut väistö..
 




 
Äiti nappasi myös älyttömän söpön kuvan ponista:


-Pilvi