tiistai 17. marraskuuta 2015

Päivittelyä

Huhhuh! Viime kirjoituksesta on taas pitkä aika. Taas yli viikko kulunut viime postauksesta, eikä uutta kuvamateriaalia ole vieläkään. Päätin silti tehdä postauksen sillä kuvia ei tule otettua ennen viikonloppua kuitenkaan.
Ollaan tehty viime viikolla kaikenlaista. koulua, maastoa, esteitä, kaikkea.
Lauantaina hyppäsin ja silloin meni älyttömän hyvin. Velmi ei kieltäytynyt, tai pelleillyt muutenkaan vaan hyppäsi tosi hyvin kaikista esteistä yli. Muutaman kerran hypyt lähti vähän pohjasta, mutta ei sen kummempaa. En halunnut kentälle kuvaajaa sillä halusin treenailla yksin. Vepa oli tosi hyvä lauantaina ja nyt hyvillä mielin jatkan treenailua, niin esteillä kun koulussakin. Mulle tuli taas esteistä paljon varmempi olo, kun poni kuunteli mun käskyjä tosi hyvin. Oon taas niiin ylpeä Velmistä!

 

Muistin pari päivää sitten etten ole julkaissut yhtäkään kuvaa kauan aikaa sitten olleelta ratsastus tunnilta, jolloin meillä oli kamera mukana. Kuvat ovat kuitenkin tosi huono laatuisia, kun kamerassa ei ollut maneesiin sopivia asetuksia päällä. Päätin silti julkaista muutaman kuvan, jotta tähän postauksen tulee enemmän kuin yksi kuvaa.
Meillä oli siis kyseisellä tunnilla este tunti ja ratsastin Kulta nimisellä suomenhevosella. Kulta
oli oikein kiva tapaus. Hyvä hyppäämään ja kaikin puolin mukava ratsu, reipas ponipallero.
Esteet olivat korkeimmillaan noin 80cm luulisin.



 



 
-Pilvi

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Koulua laiskalla ponilla!


Tänään oltiin kentällä ja päätin tehdä puomeista taas samanlaisen "radan" kun keskiviikkona, koska silloin ratsastus sujui älyttömän hyvin, oikeastaan parhaiten pitkään aikaan. No tänään olikin fiilis ihan päinvastainen. Huomasin heti alkukäynneistä että Velmi ei ollut yhtään hyvä, poni oli tosi laiska eikä pyrkinyt itse eteenpäin juuri ollenkaan. Askeleet oli hitaita ja laiskoja.

Yritin käynnissä saada ponia vähän virkoomaan joten tein eri tempoista käyntiä, pysähdyksiä ja pari peruutusta. Poni tuntui heti paljon paremmalta, joten siirryin raviin.
   Ravissa Velmi oli taas laiska, nukkui vaan eikä keskittynyt ollenkaan. Tein ravissa taas siirtymisiä käyntiin, pysähdyksiä, voltteja, kahdeksikkoa ja kiemurauraa. Poni parani taas huomattavasti, muttei ollut vielä lähelläkään keskiviikon innostusta ja halua tehdä jotain.
   Laukka pyöri kuitenkin tosi kivasti ja sainkin tosi hyviä laukkapätkiä molempiin suuntiin. Laukkasin pääasiassa voltilla, mutta menin myös kiemurauralla. Kiemurauran laukan vaihdot sujui vähän huonosti, sillä Velmi ei ollut kovin keskittynyt. Saatiin kuitenkin pari aktiivista ja reipasta laukanvaihtoa aikaiseksi.
   Tein ravissa vielä muutaman kerran pysähdyksiä ja takaisin raviin siirtymisiä, jotka sujui puolestaan tosi hyvin. Sekä muutamat väistot, joihin Velmi keskittyi tosi hyvin, siihen oli hyvä lopettaa tämän päivän treeni. Loppuun vielä loppuravit volteilla ilman jalustimia, sekä loppukäynnit ympäri kenttää. Oon kuitenkin ylpee ponista sillä se jaksoi keskittyä lopussa tosi hyvin.




















 
"Velmi se on vaan puomi":
 
 










-Pilvi

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kuulumisia ja uusi ulkoasu!

Moikka! 
Taas kerran pienet pahoittelut ettei postausta ole tullut nyt toviin, mutta siihenkin on syynsä.
Ollaan oltu nyt viime viikolla vaan kentällä tekemässä kaikkea koulu vääntöjä ja sen sellaisia.
Viime viikon torstaina mulla oli ratsastustunti, joten ponilla taisi olla vapaapäivä.
Perjantaina lähdettiin kaverille yksi, enkä ehtinyt ratsastamaan ennen sitä, joten äiti kävi ponilla kävelemässä.
Myös lauantaina äiti oli kävelemässä ponilla, kun tultiin kuitenkin niin myöhään kotiin.
Sunnuntaina oltiin poni joukon kanssa läheisellä raviradalla paljon ravailemassa. Ravattiin toosi paljon ja Velmi jaksoi hyvin, vaikkakin heti ensimmäisen kierroksen jälkeen oli hiessä. Velmi on kuitenkin kasvattanut jo talvikarvan joten hiki johtui kokonaan puoliksi siitä. Oli niin ihana kun Velmi ravasi kokonaan yhden kierroksen niin kovaa kun lyhyistä jaloistaan pääsi ! <3
Maanantaina sisko oli ratsastamassa ja tiistaina saatiin toinen poni mukaan ja lähdettiin  siskon kanssa maastoon.
Keskiviikkona olin kentällä ja tein kentälle puomeista "tehtävän/radan" jota sitten menin vähän paljon kaikissa askellajeissa, koko tunnin idea olikin siis puomit.
Menin siis monikaarista kiemurauraa johon keskelle tuli voltti, puomien yli. Velmi oli koko tunnin tosi rentona, kuunteli älyttömän hyvin apuja ja ohjeita, kaikin puolin super poni!
  Tein paljon suunnan muutoksia ja laukkapätkiä voltilla, sekä paljon ravin pidennyksiä ja lyhennyksiä voltilla. Tein myös laukanvaihtoja kiemurauralla ja Velmi liikkui tosi nätisti.
Otin loppuun vielä pysähdyksiä pelkillä ääni- ja istunta avuilla sekä muutamat peruutukset lyhyiden sivujen keskelle.
 Keskityin siis koko tunnin ajan aika lailla siihen etten ratsastaisi pelkkää uraa pitkin muutamilla volteilla. Rakastan sitä kun Velmi yritti tosissaan ja keskittyi kaikkeen mitä siltä pyysin, paras poni <3!

Ainiin! unohdin kokonaan mainita että kuten kaikki jo huomaavatkin blogin banneri, sekä ulkoasu on muuttunut kokonaan syksyiseksi ruskeaksi ja tykkään siitä ihan älyttömän paljon!
Kiitos tästä bannerista kuuluu Matildalle!



 
Pahoittelen ettei mulla ole mitään uutta kuvamateriaalia, mutta viikonloppuna pitäisi tulla ratsastuksesta kuvallinen postaus!



-Pilvi